Novellimuunnelma

Olipa kerran vanha mummo, jolla oli pieni lapsenlapsi nimeltään Punahilkka. Mummo lähti Punahilkan luo ja hänellä oli mukana mehua ja kakkua pienelle Punahilkalle.

Sitten tuli susi. "Minne olet menossa?", kysyi susi. Vanha mummo oli viisas ja tiesi, että sudella oli metkut mielessä. Mutta pelkäsi suden tekevän hänelle pahaa, jos hän ei kertoisi totuutta. Joten mummo sanoi: "Minä olen menossa Punahilkan luo." "Ahaa", sanoi susi.

Suden lähdettyä mummo kiiruhti metsästäjän luokse ja selitti tilanteen. Yhdessä he juoksivat kiireen vilkkaa Punahilkan luokse.

Sillä aikaa oli susi pukeutunut mummon vaatteisiin ja mennyt Punahilkan luokse. Nähdessään "mummon" Punahilkka kysyi:

- Miksi sinulla on niin isot korvat?

- Että voisin kuulla sinut paremmin.

- Miksi sinulla on niin isot silmät?

- Että voisin nähdä sinut paremmin.

- Miksi sinulla on niin iso nenä?

- Että voisin haistaa sinut paremmin.

- Miksi sinulla on niin iso suu?

- Koska minä olen susi ja minä syön sinut.

Juuri kun susi oli aikeissa hotkaista Punahilkan, niin metsästäjä astui ovesta sisään ja ampui suden kuoliaaksi. Sitten he veivät suden kaivon luokse ja tiputtivat suden kaivoon.

Alkuperäinen versio -> http://www.viivi.fi/nelja_viitottua_satua/suomenkieli/punahilkka.htm

Kuoleeko kirjallisuus?

Kirjallisuus jos mikä on nykyaikana melkoisessa myllerryksessä. Tekniikan kokoajan kehittyessä muut taiteenmuodot pystyvät kehittymään yhä vain paremmiksi ja paremmiksi. Mutta pystyykö kirjallisuus siihen? Voiko kirjallisuus enää edes kehittyä mihinkään suuntaan?

Elokuvat, musiikki ja muut taiteenlajit, jossa käytetään tekniikkaa, kun aineistoa luodaan, niin tulevat tulevaisuudessa vahvistumaan. Jo tällä hetkellä on elokuvat nostanut profiiliaan 3D-tekniikan ansiosta, joka tuottaa todella mahtavia kokemuksia. Ja en voi edes kuvitella mihin tekniikka voi tulevaisuudessa kehittyäkään.

Miten kirjallisuus voi hyötyä tekniikan kehittymisestä? Kirjallisuuden kehittäminen tekniikan avulla on aika rajallista verrattuna elokuviin, missä sen kehittyminen on lähes rajatonta. Kirjallisuuden lähitulevaisuus on ainakin turvattu pian Suomeenkin tulevilla sähköisillä lukulaitteilla (Amazonin Kindle). Mutta entä sen jälkeen? Elokuvissa tekniikka voi kehittyä periaatteessa loputtomiin, mutta kirjallisuudessa se ei ole mahdollista samassa mittakaavassa.

Kirjallisuus voi turvautua sellaisiin ihmisiin, jotka pitävät vain ja ainoastaan kirjoista. Mutta minusta tuntuu, että tämän kaltaisia ihmisiä on aina vain vähemmän ja kirjoja lukevat ihmiset vanhenevat kovaa vauhtia. Luulen, että tulevat sukupolvet lukevat vielä vähemmän kirjoja kuin meidän sukupolvi. Moni muukin veikkaisi varmaankin samaa kuin minä.

On toki totta, että on kirjallisuudella ennenkin ollut vaikeuksia. Ja onhan kirjallisuutta ollutkin jo monia vuosisatoja. Varsinkin kirjanpainotaidon keksimisen jälkeen on kirjallisuus ollut yleistä huvia kaikille. Mutta onko se sitä enää tulevaisuudessa?

Itse en ainakaan usko, että kirjallisuus kokonaan kuihtuisi. Mutta luulen, että sen merkitys ja vaikutus tulee valitettavasti pienenemään jopa merkittävästi. Kirjallisuus on ehkä kaikkein helpoin tapa esittää syvällisiä ajatuksia ja asioita. Sen tähden olisi hyvä asia, että kirjallisuudella olisi edes jonkinlaista painoarvoa tulevaisuudessa.

Kirjallisuuden lähitulevaisuus on ainakin turvattu, mutta miten sitten siitä eteenpäin? Oma veikkaukseni on, että sille käy kuten kuvataiteelle, että siitä tulee vain pienien piirien juttu. Toki sitä on edelleenkin kaikkien saatavilla, mutta se ei tule olemaan enää koko kansan juttu. Sen paikan ottavat ainakin elokuvat, musiikki ja urheilu. Mutta kirjallisuus ei kuitenkaan koskaan tule kuolemaan!

Miksi juuri kirjallisuus?

Kirjallisuus on todella suuressa roolissa nykyajan Suomen koulujärjestelmässä. Jokainen suomalainen opiskelee kirjallisuutta vähintäänkin sen kolme vuotta peruskoulussa ja lähes puolet toisen mokoman lukiossa ja osa vielä enemmän. Kirjallisuus on sulautettu täysin yhteen äidinkielen (suomen kielen) kanssa, minkä huomaa jo aineen nimestä Äidinkieli ja kirjallisuus. Ei esimerkiksi muiden kielten kursseilla käsitellä kirjallisuutta juuri ollenkaan. Miksi sitten suomen kieleen on kirjallisuus niin vahvasti liitetty?

Kirjallisuus sisältyy tavalla tai toisella jokaiseen äidinkielen kurssiin ja äidinkielen kursseja onkin suhteellisen monta. Kyllä minä sen ymmärrän, että meidän pitää opetella meidän omaa kieltämme ja että osaamme käyttää sitä oikein esimerkiksi pisteitten ja pilkkujen oikeat paikat ja sanojen oikeaoppiset taivutukset. Mutta miksi ihmeessä kirjallisuus saa näin suuren painoarvon, vaikka se on vain yksi monista taiteen ja kulttuurin muodoista.

Ja se vielä, että kaikkien, jotka haluavat päästä lukiosta läpi, on osattava kirjallisuutta, koska Äidinkieli ja kirjallisuus on pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa. Miksei esimerkiksi kuvataide, musiikki tai urheilu ole pakollinen yo-aine eikä edes näitä ole mahdollista kirjoittaa. Miksi kirjallisuus on jokaiselle pakollista, kun muista taiteenlajeista ei ole edes mahdollista kirjoittaa?

Kirjallisuus ei edes ole suosituin taidemuoto nykynuorten keskuudessa. Voin varmaksi todeta, että ainakin musiikki ja urheilu ovat isolle osalle nuorista paljon tärkeämpää kuin kirjallisuus. Sama pätee myös muihin ikäryhmiin. Sen voi hyvin todet esimerkiksi siitä, että missä suhteessa näitä asioita esitetään televisiossa. Urheilu on selvä ykkönen, mutta kyllä musiikkia näytetään myös enemmän kuin kirjallisuutta. Ehkä ainoastaan kuvataidetta näytetään vähemmän kuin kirjallisuutta. Miksi kuitenkin kirjallisuudella on niin suuri painoarvo Suomen koulujärjestelmässä?

Joku sanoo, että kirjallisuudella me ilmennämme omaa identiteettiämme. Kyllä me myös ilmennämme muidenkin taiteiden avulla itseämme, ehkä jopa paremmin kuin kirjallisuudella. Kumpi ilmentää suomalaisuutta paremmin, jääkiekon MM-kulta 1995 vai Tuntematon sotilas. Tähän en osaa mitään sanoa, mutta ainakin tämä todistaa sen, että kirjallisuus ei ole ainoa tapa ilmaista itsemme.

En minä ole sitä mieltä, että kirjallisuus olisi turhaa tai hyödytöntä. En missään nimessä. Minun mielestäni kirjallisuus on todella hieno asia ja nykyäänkin yksi suosituimmista taiteenlajeista. Mutta sitä minä en ymmärrä, että miksi kirjallisuutta korostetaan koulussa muita taiteenlajeja enemmän, jopa niin paljon, että kirjallisuus olisi jotain jumalaista muihin taiteenlajeihin verrattuna.

Miten kirjallisuutta tulisi siis opettaa koulussa? Mielestäni kirjallisuus pitäisi erottaa äidinkielestä ja opettaa omana aineenaan. Sen tulisi olla myös samanarvoinen muiden taiteenlajien aineiden kanssa eli liikunnan, musiikin ja kuvataiteen kanssa. Jokaista ainetta voisi lukiossa esimerkiksi olla 2 pakollista ainetta ja 2-5 soveltavaa kurssia. Ja mitään ei pidä voida olla YO-aineneena ellei kaikki muutkin ole. Eli nämä kaikki on oltava mahdollista kirjoittaa YO-kokeissa tai sitten mitään näistä ei voida kirjoittaa. Kyllä liikunnasta, musiikista ja kuvataiteesta löytyy teoriaa samalla tavalla kuin kirjallisuudesta. Kirjallisuuden pitäisi olla samalla viivalla muiden taiteenlajien kanssa!

Suosikkikohtaukseni on Väinö Linnan mestariteoksesta Tuntematon Sotilas

Lampinen kuuli vihaisen, surahtuvan iskun, ja samassa vaikeni konepistooli. Hän kääntyi katsomaan Rokkaa ja päästi pelästyneen huudon. Hän näki, että turkislakki oli vierähtänyt Rokan päästä pois. Pää nojasi velttona konepistoolin perään ja tukanrajasta valui punainen verijuova alas poskelle.

Lampinen pudotti lippaan ja alkoi ryömiä pois. Jäätyään yksin hän menetti kokonaan itsehillintänsä ja kuvitteli henki kauhusta salpautuneena, miten vihollinen juuri nyt on hänen selkänsä takana ja ampuu sarjan häneen. Aikoessaan juuri nousta ja lähteä juoksemaan tunsi hän lujan otteen nilkassaan, ja kankeasti äänähtäen, silmät selällään harittaen hän kääntyi katsomaan.

Rokka puristi häntä jalasta ja hymyili. Mutta Lampisesta tuntui tuo hymykin kamalalta. Se oli tuskan vääristämä, ja kun veri oli tahrannut Rokan kasvot, tuntui niiden irvistävä hymy kuunvalossa niinkuin siinä olisi nauranut perkele eikä ihminen.

- Mihi sie määt?

- Ei...e...n...mihinkään.

- Käy paikalleis sitt. Mie luulin jot sie olit lähös johokii. Älä hittomää. Lippaat tyhjenööt...

Konepistooli aloitti taas. Kukaan jäljellä olevista ei enää juossut, vaan loput koettivat päästä turvaan hengen sisällä ryömien. Muutamille se onnistuikin, mutta vähäinen oli pelastuneiden joukko niistä, jotka olivat ehtineet aukion keskelle saakka.

- Tuo perkelehä se ol, tuon närreen takan. Sie hitto ammuit miul jakkooksen jasiint hyväst mie sahhaan siult puol päätä pois. Noin...noin...noin. Katso mite männöö hange sisäl. Näät sie mite hank lakoaa tuost...Et sie hitto petä Roka Anttii.

Kuuden sanan novellit

Olenko minä, mistä sen tietää voin?

Minä tulen ja menen, vai jäänkö?